Ville Leino ja Hanna Montonen

”Voiko NEIPA olla Suomen paras olut?”

Olarin Panimon Runaway NEIPA palkittiin Suomen Parhaana Oluena 9. syyskuuta Vantaalla. Voittajaoluen tekijä Ville Leino yllättyi, että NEIPAsta voi tulla Suomen paras. Hän kertoo, miksi juuri NEIPA-tyylistä on tullut panimolle tärkeä.

Suomen Paras Olut 2021 on IPA- ja APA-sarjan voittaja, Espoossa pantu Olarin Panimon Runaway NEIPA. Kaikkiaan panimo pokkasi kolme sarjavoittoa ja kaksi palkintosijaa.

– Kiitollinen olo, kun meidän kaljoista tykätään, panimon myyntipäällikkö ja ideamoottori Hanna Montonen totesi kiittäessään palkinnosta.

Myös oluentekijä Ville Leino arveli, että jotain on panimolla tehty oikein:

– Tämä voitto tuntuu hyvältä!

Aivan. Keskitytään siis NEIPAan.

Olarin Panimolle NEIPA on monella tapaa leimallinen oluttyyli, joku voisi sanoa jopa elinehto. NEIPAsta on tullut panimolle taloudellisesti merkittävä: korona-ajan 200 000 euron NEIPA-myynti on pelastanut panimon.

Olarin Panimo keksi koronasulun alettua keväällä 2020 myydä oluita suoraan panimolta kuluttajille isoissa pulloissa. Panimo päättää, mitkä oluet ovat pullotusvuorossa, ja Leino tulee mielellään itsekin laskemaan olutta tankista pulloon tilauksesta.

–  Otamme siitä showmeiningin irti ja laskemme oluet tankista tilauksesta. Jos growler-myynnissä on NEIPAa, myynti on viisinkertainen verrattuna IPAan ja kymmenkertainen verrattuna lageriin, Leino kertoo.

Panimon pelastus

Growler-myynnistä on tullut Olarin Panimolle kaikilla mittareilla todella merkittävä tapa myydä olutta ja panimo hankkikin sitä varten kaksi uutta 1 000 litran tankkia vuosi sitten.

– Tuhannen litran keitosta pakkaamme 700 litraa growlereihin ja loput 300 litraa myymme omalla taproomillamme tai oluthuone Juovassa. Kaksi kegiä menevät ensimmäiselle kysyjälle, Leino paljastaa.

Summa summarum: NEIPA-growlerit olivat panimon korona-ajan pelastus. Leino arvioi, että growler-myynti oli vuonna 2020 noin 200 000 euroa.

– Emme joutuneet lomauttamaan ihmisiä. Toki kasvusuunnitelmat tyssäsivät, mutta kyllä NEIPA-growlerit pelastivat meidät, Leino sanoo.

Tässä yhteydessä on vielä mainittava Olarin oivalluksen heijastusvaikutukset: kun Ville Leino oli selvittänyt Valvirasta, että growler-myynti on laillista ja julkisti ensimmäiset growlerinsa, 30 panimoa soitti Otaniemeen.

– Puhuin Valviran kanssa kanssa ja saimme hyväksynnän toimintatavallemme: pullojen täyttö tapahtuu verottoman varaston puolella ja ne ojennetaan asiakkaalle myymälän puolelle. Täyttö vertautuu pullotuskoneeseen, ja verot menevät myydyn määrän mukaan, Leino selostaa.

Panimon kannalta tämä myyntimuoto tuo kymppitonnin säästöt vuodessa verrattuna tölkitykseen tai pullotukseen. Leino kertoo, että säästö liittyy palautusjärjestelmään, sillä panimo on vapautettu pakkausverosta, koska growler-pullot palautuvat heille. Olarin Panimolla ei toistaiseksi ole omaa tölkityslinjaa vaan oluet tölkitetään sopivin väliajoin kiertävän palvelun avulla.

– Growler toimii NEIPAlle, koska tämäntyylinen olut on parhaimmillaan tuoreena. Growler-myynnissä täytämme pullot huolella, joten säilyvyys voi olla jopa pari viikkoa, mutta suositus on nauttia olut kolmessa vuorokaudessa, Leino sanoo.

Tuoreuden tae: Cryo®-humala

Olarin Panimon tuoteperheessä on kaikkiaan parisataa olutta. Ne ovat Hanna Montosen ja Ville Leinon yhdessä ideoimia. Kehitystyössä on vahvasti mukana myös Michael Alexander, joka aloitti panimolla vuonna 2018. Kun NEIPAsta on tullut kaikkein tärkein tyyli, siihen on panostettu hulluna. Humalakulu per NEIPA-litra on kaksi euroa, Leino paljastaa.

Hurja hinta perustuu cryo-humalan käyttöön.

– Tavallinen Citra-humala maksaa 30 euroa kilo. Cryo Citra maksaa noin 70 euroa kilo, Leino kertoo.

Cryo®-humalaa valmistettaessa humalakäpy jäädytetään nestemäisellä typellä ja aromikkaat lupuleenirauhaset erotellaan humalan lehtivihreää sisältävästä osasta. Tästä syystä humala-aromit on mahdollista viedä raikkaina olueen.

Ville Leino kertoo käyttävänsä käytännössä kaikissa NEIPA-oluissaan cryo-humalaa. Cryoa hän käyttää lähinnä kuivahumaloinnin toisessa vaiheessa, joka näkyy pakkauksessa merkintänä DDH.

– Neipoissa tyypillisesti 70 prosenttia kuivahumaloinnissa käytetyistä humalista on cryoa. Käytän cryo-humalaa käymisen lopussa, juuri ennen jäähdytystä, vaiheessa jota kutsutaan tuplakuivahumaloinniksi. Näin saan aikaan puhtaammat aromit, Leino selostaa saloja Suomen parhaiden neipojen takana.

Ennen cryo-humalan lisäämistä tarvitaan kuitenkin myös pellettejä, sillä niiden avulla syntyy NEIPAan haluttu samea lopputulos.

– Yleensä kolmannes humalasta kuivahumaloinnissa on tavallista pellettiä. Sen lisään 24 tuntia hiivauksesta, ja se tekee oluen sameammaksi. Kaikki sameat kaljat meillä on tuplakuivahumaloitu, DDH. Kaikkiaan NEIPAn aromeista 90 prosenttia tulee kuivahumaloinnista, Leino kertoo.

Jos on haluttujen tavallisten humalalajikkeiden saanti välillä haastavaa, niin cryo-humalien kanssa on vielä niukempaa. Lajikkeita on Suomessa saatavilla vain kymmenisen.

Voitokkaassa Runawayssa Leino käyttää Wai-itia sekä Idaho 7- ja Mosaic-humalia cryona.

Investointejakin panimolla on päästy tekemään: separaattori edistää osaltaan oluen laatua ja parantaa sen saantia jatkossa. Alfa Lavalin sentrifuugi oli sadantuhannen euron investointi, mutta maksaa Leinon laskelmien mukaan itsensä takaisin vuodessa. Sen ansiosta saadaan kymmenisen prosenttia enemmän olutta ulos keittolaitteista noin viikkoa nopeammin kuin aiemmin.

Ensinnäkin kalliiden cryo-humalien käytössä on se etu, että ne eivät ime olutta itseensä samalla tavalla kuin humalakävyt ja -pelletit. Toisekseen separaattori viimeistelee oluen niin, että kaikki aromit saadaan talteen.

– Alfa Lavalin separaattori tuntuu tosi laadukkaalta. Se ei poista oluesta proteiinipitoista sameutta, eli sillä voi tehdä myös NEIPAa, Leino todistaa.

Oma myynti paras myynti

Olarin Panimon voittokulku oli tämän vuoden kisassa poikkeuksellinen: panimon oluet sijoittuivat ykköseksi IPA ja APA -sarjan lisäksi myös hapanoluissa, jonka voitti Zesty Case, sekä uudessa kypsytettyjen oluiden sarjassa, jonka parhaana palkittiin DBA Big Momma. Menestystä täydensivät Nasty Grannyn kakkostila hapanoluissa sekä IPA-sarjan kolmostila Top 2 Bottom -IPAlla.

Koska voittajaoluen vahvuus on – Ville Leinon mukaan NEIPAlle ihanteellisesti – seitsemän prosentin tuntumassa, kysyin, tuleeko se pian saataville Alkon kautta. Leino suhtautuu nuivasti Alkoon myyntikanavana, sillä kate ei ole ”kiva”. Lisäksi pitkät kilpailutusajat hiertävät: Alkoon on vaikea saada mitään alle puolen vuoden.

– Meidän myyntikanavina toimivat parhaiten oma kauppa ja ravintolat. Lisäksi olemme kesäkuusta asti olleet viidellä tuotteella myös Keskon valikoimassa, Leino kertoo.

NEIPA-janoisille ja muillekin vielä tärkeää tietoa siitä, mistä näitä ihmeellisiä oluita saa. Paras paikka on Otaniemessä sijaitseva Olarin Panimon taproom ja kauppa, johon tulee kaikkia sarjavoittajia myyntiin syksyn aikana. Kaisaniemeen kesän alussa avautunut oluthuone Juova, jossa Olarin Panimo on osakkaana, on myös varma paikka. Kolmas varma vinkki vie Vallilaan:

– Konepaja Biergarten on meidän suurin yksittäinen asiakkaamme. He ja heidän valtava myyntinsä on syy miksi meiltä on oluet loppu!

Otsikon kysymykseen haetaan vastausta taas ensi vuonna. Vuoden 2021 kisassa New England IPA -tyyli dominoi IPA- ja APA-sarjaa, sillä peräti 20 sarjan 68:sta oluesta oli NEIPAa. APAa ei ollut yhtäkään näytettä. Toivottavasti Olarin Panimon NEIPA-menestys haastaa ensi vuonna mukaan kaikki muutkin Suomen huikeimmat NEIPA-maakarit! Näiden lukujen valossa NEIPA saattaa jopa saada oman sarjansa. Siitä päättää kisan järjestäjä Olutliitto talven mittaan.

Suomen Paras Olut lyhyesti

Kansainvälisillä oluttuomareilla täydennetty raati arvioi Runaway NEIPAn omassa kategoriassaan erinomaiseksi, hyvin tehdyksi NEIPAksi. Runaway nousi ykköseksi alkusarjan 68 IPAn joukosta. Finaalituomaristo kehui Runaway NEIPAa kutsuvaksi ja sen aromeita kauniiksi.

– Tähän olueen on valittu todella hyvät humalat ja ne maistuvat tuoreelta. Hyvää on myös oluen kuivuus ja taka-alalta nouseva katkeruus. Oluessa on paljon tasoja: se on juotava, mutta kuitenkin moniulotteinen. New England IPA, joka on edelleen IPA, tuomaristo summaa.

60 panimon ja 400 oluen voimin Suomen Paras Olut on laajin olutkilpailu Suomessa. Se on myös ainoa kisa, joka arvioi vain kotimaisia oluita.

Suomen Paras Olut -kilpailu tuomaroitiin Liiketalousopisto Perhossa heinäkuun lopulla. Tuomareina oli viitisenkymmentä oluen harrastajaa ja myyntikanavien sekä olutmedian edustajia, jolla varmistetaan se, että tuomarit edustivat laajasti suomalaista olutmakua. Kilpailun päätuomarina toimi oluttoimittaja Jussi Rokka ja kisamestarina Riitta Hurtig.

Finaalituomaristossa olivat mukana olut- ja matkailutoimittaja Herlinda Heras Yhdysvalloista, olutsommelier Diego Pompele Italiasta, kokenut oluttuomari Markus Raupach Saksasta ja olutasiantuntija Lana Svitankova Sveitsistä. Suomesta tuomaristossa istui Tuopillinen-blogin Jouni Koskinen, olutsommelier Olli Majanen, SOK:n valikoimapäällikkö Kari Häsä, European Beer Consumer Unionin hallituksen jäsen André Brunnsberg sekä Perhon Panimon oluentekijä ja Suomen Olutseuran puheenjohtaja Juha Sinisalo. Finaalituomariston puheenjohtajana toimi toimittaja Mariaana Nelimarkka.

Suomen Paras Olut -tulokset julkistettiin 9. syyskuuta Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumassa Tikkurilassa, Vantaalla. Voittajaoluiden on määrä päästä hyvin kuluttajien saataville: S-ryhmä tuo kauppavahvuiset oluet oman myymäläverkostonsa kautta tarjolle ympäri Suomen.

Suomen Paras Olut 2021

Vuoden olut: Runaway NEIPA 7,1 t% (Olarin Panimo)

12 sarjaa, kolme parasta:

Vaalea lager

1. Prykmestar Keller (5 t%, Vakka-Suomen Panimo)

2. Captain Marshall (5 t%, Kotka Steam Brewery)

3. Saimaa Classic Lager (4,5 t%, Saimaa Brewing Company)

Pils

1. Sulku Pils (5,2 t%, Kanavan Panimo)

2. Saimaa Classic Pils (4,5 t%, Saimaa Brewing Company)

3. Lapland Pilsner (5,2 t%, Tornion Panimo)

Tumma tai värillinen lager

1. Bock’s Dunkel (4,9 t%, Bock’s Corner Brewery)

2. Brewer’s Organic Yövesi Dark Lager (4,5 t%, Saimaa Brewing Company)

3. Savuolut James (5,2 t%, Koskipanimo)

Vaalea tai keskitumma ale

1. Pihamaan Sahti (9 t%, Pihamaan Panimo)

2. Double Doc Emeritus (8,5 t%, Panimo Honkavuori)

3. Loviatar (11 t%, Panimoyhtiö Hiisi)

IPA ja APA

1. Runaway (7,1 t%, Olarin Panimo)

2. Mallaskoski Hazy IPA (5,5 t%, Mallaskoski)

3. Top 2 Bottom (8,3 t%, Olarin Panimo)

Stout ja portteri

1. Ikiiurso (12 t%, Panimoyhtiö Hiisi)

2. Comfortably Indulgent (11 t%, CoolHead Brew)

3. Waahto Brewery Kahvi Stout (7,4 t%, Waahto Brewery)

Vehnäolut

1. Vehnä (4,7 t%, Hailuodon Panimo)

2. Dandelion Dreams Witbier (4,9 t%, RPS Brewing)

3. Groteski (3,2 t%, Iso-Kallan Panimo)

Maustamattomat ja maustetut hapanoluet

1. Zesty Case (5,3 t%, Olarin Panimo)

2. Nasty Granny (4,1 t%, Olarin Panimo)

3. Is it me you’re looking for? (3,8 t%, Linden Brewery)

Maustetut oluet

1. Party Smoosh (5 t%, CoolHead Brew)

2. Lycanthropy (6,6 t%, Panimoyhtiö TuJu)

3. La Caliente Valentina (8 t%, Pyynikin käsityöläispanimo)

Kypsytetyt oluet

1. DBA Big Momma (10,4 t%, Olarin Panimo)

2. Taiga Whisky (10,7 t%, Panimo Honkavuori)

3. Katariina Imperial Barrel Stout (9 t%, Stadin Panimo)

Alkoholittomat ja vähäalkoholiset oluet

1. OLVI Rye Mild Neipa (2,8 t%, Olvi)

2. Malmgård Oat Ale (0,5 t%, Malmgårdin Panimo)

3. Crisp Lager (0,0 t%, Sinebrychoff)

Muut oluet

1. Kaksi Kotia Vailla Humalaa (5,6 t%, Fiskarsin Panimo)

2. Tuco (7 t%, Iso-Kallan Panimo)

3. RyeWine (9,5 t%, Kimito Brewing)

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s